Olen työssäkäyvä äiti ja ylpeä siitä

Viime päivinä on tiedotusvälineissä käyty vilkasta keskustelua päivähoidon ja kotihoidon vastakkainasettelusta. Keskustelu ryöpsähti liikkeelle Ylen aamutv:n 17.1. lähettämästä ”tyynysodasta”, jossa osapuolina olivat kotiäiti Nina Mikkonen ja kirjailija Jarkko Tontti. Katsoin hetki sitten kyseisen ohjelman Ylen sivuilta. Myötähäpeä oli se tunne joka minulle tuota rouva Mikkosen tykitystä kuunnellessani tuli pintaan. Yleensä pyrin vastaavissa tilanteissa poistumaan paikalta ja suojaamaan itseäni tuolta ikävältä tunteelta. Nyt kuitenkin päätin katsoa ohjelman loppuun saakka. Tehtävä oli todella raskas.

Kyse ei ollut millään muotoa keskustelusta. Mikkoska ei missään vaiheessa antanut Jarkko tontille edes suunvuoroa puhumalla koko ajan päälle. Kaikki Tontin esittämät tutkimuksiin perustuvat mielipiteet Mikkoska tuomitsi nollatutkimuksiksi, eikä suostunut edes kuuntelemaan niitä. Huusi vain koko ajan Tontin puheen päälle. Toimittaja ei edes yrittänyt saada keskusteluun mitään tolkkua. Kannattaisi Ylenkin miettiä keitä ottaa puhumaan suoriin lähetyksiin.

Entä sitten itse asia. Mikkoskahan on sitä mieltä, että äidin kotona tekemä kasvatustyö on ainoa oikea tapa kasvattaa ja hoitaa alle kouluikäisiä lapsia. Sen lisäksi myös koululaisilla tulee olla aina pullantuoksuinen äiti vastassa koulusta kotiin tullessa. Toinen vaihtoehto, päivähoito, taas hänen mielestään tuhoaa lapsen. Jarkko Tontti taas puolusti ruotsalaistutkimusta, jonka mukaan päivähoidossa olleeista lapsista tulee paremmin yhteiskunnassa pärjääviä kuin kotona hoidetuista lapsista ja siksi päivähoidosta pitäisi tehdä velvollisuus, kuten oppivelvollisuudestakin.

Kumpikin näkemys on mielestäni liian mustavalkoinen. Itse uskon vakaasti, että useimmat vanhemmat itse osaavat päättää miten lastensa hoidon ja kasvatuksen ratkaisevat. Toivon myös, että yhteiskunnassamme suodaan valinnan mahdollisuuksia kehittämällä sekä päivähoitoa, että tukemalla kotihoitoa. Totuushan tänä päivänäkin on, että harvalla on varaa jäädä kotiin hoitamaan lapsia.

Itse koen olleeni onnellisessa asemassa, kun olen saanut hoitaa lapsiani kotona ja olen saanut aina hyvän hoitopaikan sitä tarvitessani. Hoidin Mattia ja Johannaa kotona yhteen menoon yli kolme vuotta. Päiväkotiin mennessään Matti oli vähän yli kolmevuotias ja Johanna puolitoistavuotias. Jussi meni kunnalliseen perhepäivähoitoon kummitädilleen puolitoistavuotiaana. Olen tehnyt myös osa-aikatyötä lasten ollessa pieniä. Nyt kun Matti ja Johanna ovat jo aikuisia ja Jussikin yläkoulussa, voin vain todeta, että olen valintoihini tyytyväinen. Lapsistani on kasvanut ja kasvamassa pärjääviä ja hyvät sosiaaliset taidot omaavia aikuisia, jotka löytävät varmasti paikkansa tästä yhteiskunnasta.

Toivon sydämestäni, että yhteiskuntamme pysyy edelleen näiden lasten varhaiskasvatusasioiden suhteen moniarvoisena, suvaitsevaisena ja vaihtoehtoja tarjoavana. Lamankin kourissa tulee muistaa, että lapsista kasvaa tulevat aikuiset, jotka tätä yhteiskuntaa pitävät pystyssä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että 90-luvun alun lama on jättänyt pahat arvet osaan 80-90-lukujen lapsista ja se tulee lähituleveisuudessa vaikuttamaan tällä vuosikymmenellä syntyneiden ja syntyvien lasten ja perheiden elämään. Tukitoimia tarvitaan, etteivät ongelmat siirtyisi sukupolvelta toiselle.

Mikkoskan puheet eivät todellakaan saa minua tuntemaan millään muotoa huonoa omaatuntia siitä, että lapseni ovat olleet päivähoidossa ja minä töissä.

Katso ”tyynysota” tästä >>

Kirjoittanut Riitta Kategoriassa Yleinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s