Lapsia kasvattamalla valmiuksia työelämään

Keskustelu kotiäitiyden paremmuudesta päivähoitoon verrattuna on kirvoittanut äidit ja isät avaamaan sanaisen arkkunsa. Luin juuri Eija-Riitta Korholan Uuden Suomen blogista kaunissanaisen kirjoituksen lasten kotihoidon puolesta. Hän oli monessa kohtaa oikeassa, eikä millään tavalla syyllistänyt niitä, jotka valitsevat toisin. Hän oli oikeassa sanoessaan, että mikäli kotiäitiyttä olisi ollut puolustamassa televisiossa joku muu kuin äärettömän provokatiivinen Nina Mikkonen, niin keskustelu olisi varmaan lähtenyt aivan toisille urille.

Olen miettinyt tätä kotihoitokysymystä lähinnä omien kokemusteni kautta. Itselläni on kolme lasta ja kokemusta sekä kotihoidosta, että päivähoidosta. Lisäksi tyttäreni on lastenhoitajana päiväkodissa. Minusta henkilöllä, jolla on kokemusta vain jommasta kummasta, ei ole oikeutta tuomita niitä, jotka ovat valinneet toisenlaisen hoitomuodon.

Muistan selkeästi, kuinka kolme vuotta lapsia kotona hoidettuani palasin työhön intoa uhkuen ja omasta mielestäni  huomattavasti ”parempana” työntekijä kuin ennen lasteni syntymää. Lapsia hoitaessani sain valmiuksia myös työelämään. Päätöksenteko- ja ongelmanratkaisukyky paranivat, stressiä siesin paremmin ja sosiaaliset taidotkin kehittyivät.

Kotiin ei kuitenkaan kannata jämähtää. 1-3 vuoden hoitovapaajakso varmasti on vielä hyvä katko työelämään ja parantaa työelämävalmiuksia. Pitkittyneenä kotiäitiys kuitenkin saattaa kääntyä äitiä itseään vastaan. Maailma ja työelämä muuttuvat hyvin nopeasti ja on vaara, että tarvittavaa osaamista ei enää olekaan kun olisi aika palata työhön. Useimmilla äidellä on kuitenkin jopa usean kymmenen vuoden työrupeama edessä lapsiperhevaiheen jälkeen.

Vanhemmille valinnat eivät ole tietenkään helppoja. Onneksi nykypäivänä on useinmiten mahdollisuus valita eri vaihtoehtojen välillä. Jokaisella valinnalla saat jotain hyvää, mutta vastaavasti menetät jotain. Tehdyn päätöksen takana kannattaa kuitenkin seisoa pystyssä päin, eikä tuntea huonoa omaatuntoa. Lapsista kasvaa kyllä kunnon kansalaisia, kunhan tekee parhaansa.

Olen työssäkäyvä äiti ja ylpeä siitä

Viime päivinä on tiedotusvälineissä käyty vilkasta keskustelua päivähoidon ja kotihoidon vastakkainasettelusta. Keskustelu ryöpsähti liikkeelle Ylen aamutv:n 17.1. lähettämästä ”tyynysodasta”, jossa osapuolina olivat kotiäiti Nina Mikkonen ja kirjailija Jarkko Tontti. Katsoin hetki sitten kyseisen ohjelman Ylen sivuilta. Myötähäpeä oli se tunne joka minulle tuota rouva Mikkosen tykitystä kuunnellessani tuli pintaan. Yleensä pyrin vastaavissa tilanteissa poistumaan paikalta ja suojaamaan itseäni tuolta ikävältä tunteelta. Nyt kuitenkin päätin katsoa ohjelman loppuun saakka. Tehtävä oli todella raskas.

Kyse ei ollut millään muotoa keskustelusta. Mikkoska ei missään vaiheessa antanut Jarkko tontille edes suunvuoroa puhumalla koko ajan päälle. Kaikki Tontin esittämät tutkimuksiin perustuvat mielipiteet Mikkoska tuomitsi nollatutkimuksiksi, eikä suostunut edes kuuntelemaan niitä. Huusi vain koko ajan Tontin puheen päälle. Toimittaja ei edes yrittänyt saada keskusteluun mitään tolkkua. Kannattaisi Ylenkin miettiä keitä ottaa puhumaan suoriin lähetyksiin.

Entä sitten itse asia. Mikkoskahan on sitä mieltä, että äidin kotona tekemä kasvatustyö on ainoa oikea tapa kasvattaa ja hoitaa alle kouluikäisiä lapsia. Sen lisäksi myös koululaisilla tulee olla aina pullantuoksuinen äiti vastassa koulusta kotiin tullessa. Toinen vaihtoehto, päivähoito, taas hänen mielestään tuhoaa lapsen. Jarkko Tontti taas puolusti ruotsalaistutkimusta, jonka mukaan päivähoidossa olleeista lapsista tulee paremmin yhteiskunnassa pärjääviä kuin kotona hoidetuista lapsista ja siksi päivähoidosta pitäisi tehdä velvollisuus, kuten oppivelvollisuudestakin.

Kumpikin näkemys on mielestäni liian mustavalkoinen. Itse uskon vakaasti, että useimmat vanhemmat itse osaavat päättää miten lastensa hoidon ja kasvatuksen ratkaisevat. Toivon myös, että yhteiskunnassamme suodaan valinnan mahdollisuuksia kehittämällä sekä päivähoitoa, että tukemalla kotihoitoa. Totuushan tänä päivänäkin on, että harvalla on varaa jäädä kotiin hoitamaan lapsia.

Itse koen olleeni onnellisessa asemassa, kun olen saanut hoitaa lapsiani kotona ja olen saanut aina hyvän hoitopaikan sitä tarvitessani. Hoidin Mattia ja Johannaa kotona yhteen menoon yli kolme vuotta. Päiväkotiin mennessään Matti oli vähän yli kolmevuotias ja Johanna puolitoistavuotias. Jussi meni kunnalliseen perhepäivähoitoon kummitädilleen puolitoistavuotiaana. Olen tehnyt myös osa-aikatyötä lasten ollessa pieniä. Nyt kun Matti ja Johanna ovat jo aikuisia ja Jussikin yläkoulussa, voin vain todeta, että olen valintoihini tyytyväinen. Lapsistani on kasvanut ja kasvamassa pärjääviä ja hyvät sosiaaliset taidot omaavia aikuisia, jotka löytävät varmasti paikkansa tästä yhteiskunnasta.

Toivon sydämestäni, että yhteiskuntamme pysyy edelleen näiden lasten varhaiskasvatusasioiden suhteen moniarvoisena, suvaitsevaisena ja vaihtoehtoja tarjoavana. Lamankin kourissa tulee muistaa, että lapsista kasvaa tulevat aikuiset, jotka tätä yhteiskuntaa pitävät pystyssä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että 90-luvun alun lama on jättänyt pahat arvet osaan 80-90-lukujen lapsista ja se tulee lähituleveisuudessa vaikuttamaan tällä vuosikymmenellä syntyneiden ja syntyvien lasten ja perheiden elämään. Tukitoimia tarvitaan, etteivät ongelmat siirtyisi sukupolvelta toiselle.

Mikkoskan puheet eivät todellakaan saa minua tuntemaan millään muotoa huonoa omaatuntia siitä, että lapseni ovat olleet päivähoidossa ja minä töissä.

Katso ”tyynysota” tästä >>

Kiirettä pitää eikä sille ole loppua tiedossa

Alkuvuosi on ollut kiireinen kuten yleensäkin. Opistossa elämme toista vuoden kiirejaksoista. Puhelimet pirisevät jatkuasti ja kursseja alkaa päivittäin ja peruuntuukin aina joitain.

Heittäytymiseni politiikan kentille ei ainakaan ole vähentänyt näitä alkuvuoden kiireitä. Keskustan kunnallisjärjestön johtokunnan jäsenyys on vaalien jälkeen aiheuttanut jo useita kokousiltoja ja niitähän on tiedossa kuukausiin. Tänään kunnallisjärjestön yleinen kokous teki päätöksen luottamushenkiöpaikkojen täytöstä. Minulle on esitetty kahta paikkaa, joista kumpaankin olen erittäin tyytyväinen. Kaupunginvaltuusto valinnee minut maanantaisessa kokouksessaan Someron kaupungin elinkeinolautakuntaan ja Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän valtuustoon. Saamani luottamustehtävät ovat haastavia, mutta uskon, että minulla on niiden hoidossa vaadittavaa asiantuntemusta ja osaamista. Paljon opittavaa kuitenkin on, joten kiireet eivät varmaankaan ole vähenemässä.

Jos Sinulla on jotain mielessäsi näiden kahden organisaation päätöksenteon suhteen, niin ota rohkeasti yhteyttä.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.