Useimmat suomalaiset varmaankin ovat yhden tai useamman yhdistyksen jäseniä. Niin minäkin. Maksan vuosittain Jyty Somero ry:n, Someron omakotiyhdistyksen, Someron Pallo Lentopallo ry:n, Someron keskustan, Someron sydänyhdistyksen ja Mannerheimin lastensuojeluliiton jäsenmaksua. Suurista summista ei puhuta, mutta eipä ole tullut mieleen jättää maksuja maksamattakaan.
Miksi maksamme yhdistysten jäsenmaksua ja miksi yleensä kuulumme erilaisiin yhdistyksiin? Tällainen kysymys tuli mieleeni kun omakotiyhdistyksen hallituksen kokouksessa selasimme eronneita ja jäsenmaksunsa maksamatta jättäneitä jäseniä. Useat ovat liittyneet omakotiyhdistykseen voidakseen hyödyntää sen jäsenilleen kilpailuttamat sähkötarjoukset. Siis henkilökohtaista hyötyä tavoitellen.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että useinmiten yhdistyksiin ja järjestöihin kuulutaan siksi, että arvostetaan sen yhteiskunnassa tekemää työtä ja halutaan antaa oma pieni rahallinen tuki tämän työn edistämiseksi. Siksi aatteellisten yhdistysten tehtävänä ei ensisijaisesti olekaan tuottaa jäsenistölleen konkreettista hyötyä vaan pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnassa niin, että ne toiminnallan saavat aikaan myönteisiä muutoksia esimerkiksi lainsäädäntöön.
Tuntuu, että nykyisin kaikesta pitäisi saada itselle konkreettista hyötyä tai huvia ja mieluiten vielä niin, ettei itse tarvitse tehdä mitään. Vastuunkantajia ja tekiköitä jäsenistöstä on vaikea löytää. Ollaan kaukana aatteellisesta yhdistystoiminnasta, jos hyöty ja huvi menevät perimmäisten tarkoitusperien edelle.
Yhdistystoiminta on parhaimmillaan yhteisöllista toimintaa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Lähtekäämme siis kaikki joukolla ja rohkeasti mukaan erilaisten yhdistysten ja järjestöjen toimintaan. Jaetaan vastuuta ja tehdään yhdessä, niin kenellekään ei jää liian suurta työmäärää.